ENSINOUSU HALTILLE

 - Teksti ja kuvat: Sauli Herva

Läskirenkaiden ansiosta talvimaastopyöräily on vahvassa nosteessa ja sähköavusteisuus on tuonut lajiin aivan uusia ulottuvuuksia. Huhtikuisilla keväthangilla teimme tiettävästi sähköpyöräensinousun Haltille, kalustona alla oli KTM Macina Freeze e-fatbike.

Haltille johtaa yksi Lapin vilkkaimmin liikennöidyistä moottorikelkkareiteistä. Lähtöpiste on maantienvarressa Kilpisjärvellä, josta matkaa Haltin huipulle halki tunturierämaiden kertyy kutakuinkin 55 km. Sähköpyörän maastokelpoisuutta tuli koeteltua ehkä maailman huikeimmissa talvipyöräilyolosuhteissa.

Etukäteen arvelimme kelkkauran muuttuvan kevätauringon säteilylämmön vaikutuksesta kantavaksi ja riittävän kovalumiseksi huhtikuun puolin tienoilla, jolloin Käsivarren talvipyöräilyolosuhteet saattaisivat olla suotuisimmillaan. Upottavaa kevätsohjoakaan ei vielä tuolloin pitäisi pahemmin esiintyä.

Ihanneoloissa sähköpyörällä saattaisi olla mahdollista pyörähtää Haltilla jopa yhdessä päivässä. Tiesimme sen kokemuksesta, koska kymmenkunta vuotta sitten tuli luistelusuksilla rykäistyä 110 km lenkki Haltille ja takaisin Kilpisjärvelle päiväseltään. Vanhasta kokemuksesta tiesimme myös, että suurtuntureilla mikään ei ole koskaan aivan varmaa. Kaikenlaiseen keliin saa olla varautunut.

Toisena pyöränä kaksihenkisellä iskuryhmällämme oli pelkällä ruismoottorilla varustettu INSERA Wampa fatbike. Ideana oli myös vertailla sähköavusteisuuden tuomia hyötyjä/haittoja polkijan suorituskykyisyydelle erämaaolosuhteissa.

Reissun aikana yövyttiin autiotuvissa, mutta teltat ja muut leirivarusteet kulkivat mukana kämppien aina mahdollista ruuhkaisuutta silmällä pitäen. Huolto tukeutui Tomi Kuosmanen/Lapland Safaris ystävällisesti avuksemme osoittamaan moottorikelkkaan ja lappalaistyyliseen parirekeen sen perässä. Iso kiitos ja nöyrä hatun nosto sekä Tomille että eräopas Riikka Holopaiselle tässä kohtaa!

Pääsimme lähtemään matkaan Lapland Hotel Kilpiksen pihasta vasta lähempänä puolta päivää. Hotellipäällikkö Margit Eskonen saatteli meitä iloisena taipaleelle ja toivotteli ehjänä takaisin tulemaan, lämpimät löylyt ja jääkylmä avanto odottaisivat reissussa rähjääntyneitä retkeläisiä Kilpisjärven rannassa.

Kilpisjärvi. Hotellipäällikkö Margit Eskonen toivottaa menestystä Haltin valloitusyritykseen läskipyörävaelluksen lähtöpisteessä Lapland Hotel Kilpiksen pihassa.

Kilpisjärvi. Hotellipäällikkö Margit Eskonen toivottaa menestystä Haltin valloitusyritykseen läskipyörävaelluksen lähtöpisteessä Lapland Hotel Kilpiksen pihassa.

Otaksuimme etukäteen, että sähköpyörän akussa tuskin riittäisi potkua koko Haltin reissun ajaksi. Alkumatkan ajan akku kulkikin rekeen huolellisesti pakattuna ja myöhempää käyttöönottoa odottaen. Matkaa taitettiin aluksi yksinomaan polkijoiden hyvin harjoitettujen rasva-aineenvaihduntojen turvin. Olosuhteet olivat odotetun kaltaiset ja alusta sopivan kovaksi polkeutunut.

Guhkesluohkká. Akun säästämiseksi myös sähköpyörää poljettiin alkumatkasta pelkästään lihasvoimalla. Saarijärven kämppä on jo ohitettu, Kilpisjärven mahtava Saana siintää vielä takana horisontissa ja Käsivarren suurtunturien arktinen erämaa aukeaa edessä.

Guhkesluohkká. Akun säästämiseksi myös sähköpyörää poljettiin alkumatkasta pelkästään lihasvoimalla. Saarijärven kämppä on jo ohitettu, Kilpisjärven mahtava Saana siintää vielä takana horisontissa ja Käsivarren suurtunturien arktinen erämaa aukeaa edessä.

Lumiolot hankaloituivat vähitellen noin 800 – 860 metrin korkeuksissa tunturiylängöllä. Kauempaa kelkkaura näytti tasaiselta, mutta todellisuudessa se kaiken aikaa joko vietti tai nousi loivahkosti kumpuillen. Kelkkajälki oli selvästi vähemmän polkeutunut kuin alempana. Monin paikoin se oli myös hienojakoisen pakkaslumen tuiskuttamien kinosten peitossa. Etenemisvauhti putosi merkittävästi, paikoin kaikkein pehmeimmissä ja jyrkimmissä portaissa polkimilta oli laskeuduttava alas kokonaan.

Guhkesluohkká. Taustalla luoteistuulten vähän ennen Kuonjarin kämppää solaharjanteelle kinostama paksu lumilaatta, joka vast´ikään oli irronnut ja pudonnut alas pitkältä matkalta. Tämänkaltaisissa maastonkohdissa liikkuessaan tunturihiihtäjien on syytä olla huolellinen.
Guhkesluohkká. Taustalla luoteistuulten vähän ennen Kuonjarin kämppää solaharjanteelle kinostama paksu lumilaatta, joka vast´ikään oli irronnut ja pudonnut alas pitkältä matkalta. Tämänkaltaisissa maastonkohdissa liikkuessaan tunturihiihtäjien on syytä olla huolellinen.

Urttašjohka. Kevättalven aurinko ja tyyni sää hellivät polkijaa. Jos elämällä ei ole muuta tarjottavaa kuin tällaista, niin - eipä ole paskempi elämä.
Urttašjohka. Kevättalven aurinko ja tyyni sää hellivät polkijaa. Jos elämällä ei ole muuta tarjottavaa kuin tällaista, niin - eipä ole paskempi elämä.

Pithsusjärven kämpällä oli aika ryhtyä tosi toimiin. Sähköläskiin kytkettiin akku paikoilleen.

Bihčosjávri. Pithsusjärven kämpällä akku kytkettiin sähköpyörään Haltille nousemista avustamaan.

Bihčosjávri. Pithsusjärven kämpällä akku kytkettiin sähköpyörään Haltille nousemista avustamaan.

Pithsukselta Haltille nousukulma muuttuu talvipyöräilijän näkökulmasta ensin kohtalaiseksi ja lopussa jyrkäksi. Kokonaisnousua kertyy lähes 600 m pelkästään tällä etapilla. Heti ensi polkaisuilla selvisi, että huipulle pääseminen ei tule olemaan ainakaan ilman sähköavusta helppoa. Lopulta reisilihasten rajateho tulikin vastaan reilun 800 metrin korkeudessa Haltin kämpälle ja huipulle vievien reittien risteyksen tietämillä.

Ero sähköpyörän hyväksi oli ratkaiseva. Jo alimmalla avustustehotasolla sähköläskillä eteneminen onnistui kohtalaisen mukavasti. Kilometri verran Haltin kämpän ja huipun reittien risteyskohdasta eteenpäin rinne jyrkkeni reippaasti ja uuden irtolumen kerros muuttui entistä paksummaksi. Pito ei millään ilveellä enää riittänyt. Sähköpyörä suti kerta kerran jälkeen itsensä lumeen upoksiin. Eteneminen edes jotenkuten sujui enää työntämällä.

Háldijávri. Haltin kämpän ja huipun risteykseen saakka sähköpyörällä eteneminen oli varsin leppoisaa hommaa, mutta sitten rinne selvästi jyrkkeni ja lumi pehmeni. Riittävän rengaspidon löytäminen alkoi olla jatkuvaa taistelua.

Háldijávri. Haltin kämpän ja huipun risteykseen saakka sähköpyörällä eteneminen oli varsin leppoisaa hommaa, mutta sitten rinne selvästi jyrkkeni ja lumi pehmeni. Riittävän rengaspidon löytäminen alkoi olla jatkuvaa taistelua.

Uudestaan pyörän päälle nouseminen onnistui vasta Haltin loivalla laella. Nimet saatiin kuitenkin riipaistuksi Suomen korkeimman maastonkohdan Háldičohkkan (1324 m) vieraskirjaan. Hyvin mahdollisesti kysymys oli ensinoususta sähköpyörällä!

Háldičohhka. Suomen korkein kohta Halti on saavutettu. Sähköpyörävaeltaja tervehtii ylpeänä, mutta nöyränä Käsivarren valtiasta.

Háldičohhka. Suomen korkein kohta Halti on saavutettu. Sähköpyörävaeltaja tervehtii ylpeänä, mutta nöyränä Käsivarren valtiasta.

Háldičohkka. Suomen korkein maastokohta (1324m) on saavutettu, puumerkki Haltin vieraskirjaan ja peukku sosiaaliseen mediaan. Olisikohan mahdollisesti ensinousu sähköpyörällä?

Háldičohkka. Suomen korkein maastokohta (1324m) on saavutettu, puumerkki Haltin vieraskirjaan ja peukku sosiaaliseen mediaan. Olisikohan mahdollisesti ensinousu sähköpyörällä?

Kolme ensimmäistä kilometriä sähköpyörän selässä kohtalaisen jyrkkää puuteria alamäkeen oli syvänlumenlaskua sanan varsinaisessa merkityksessä. Vanhalle vapaalaskijallekin oikeista alamäkiajotaidoista olisi tässä touhussa ollut varmasti hyötyä. Pari pannua olisi voinut jäädä ehkä ottamatta.

Háldi/Ruksesvaggi. Syvänlumenlaskua läskipyörällä. Alamäkiajokokemuksesta olisi tässä kohtaa ollut vanhalle vapaalaskijallekin hyötyä. Turvalleen menolta ei voinut kokonaan välttyä ja pari kertaa lumikontaktia tuli otettua ihan kunnolla.

Háldi/Ruksesvaggi. Syvänlumenlaskua läskipyörällä. Alamäkiajokokemuksesta olisi tässä kohtaa ollut vanhalle vapaalaskijallekin hyötyä. Turvalleen menolta ei voinut kokonaan välttyä ja pari kertaa lumikontaktia tuli otettua ihan kunnolla.

Loivemmat loppukilometrit Pihsusjärvelle sujuivat sähköpyörällä urut auki 20 – 25 km/h revitellen. Kertaalleen lumipatja murtui äkkiarvaamatta eturenkaan alta kokonaan - sitten enää ajaja jatkoi alamäkeen. Lentotunnin jälkeen ei haluttanut enää hurjastella.

Megonjávri. Akku on tyhjä. Viimeisistä polkaisuista sähköavusteisesti nautittiin nousussa Gahperusvárrin ylängölle pian Meekon kämpän jälkeen. Yliperän alueen maamerkki Čaivárri (Saivaara) kurkottaa monumentaalisena pylväänä kohti sinitaivasta ja revontulia.

Megonjávri. Akku on tyhjä. Viimeisistä polkaisuista sähköavusteisesti nautittiin nousussa Gahperusvárrin ylängölle pian Meekon kämpän jälkeen. Yliperän alueen maamerkki Čaivárri (Saivaara) kurkottaa monumentaalisena pylväänä kohti sinitaivasta ja revontulia.

Akussa riitti lopulta potkua suunnilleen 55 km matkalle kaikkiaan. Saivaaran mahtavan seitapahdan kohdalla viimeinenkin tolppa sammui näytöstä ja sähköpyöräilijä laskeutui sfääreistään tavallisten kuolevaisten tasolle. Niinpä löylyt ja avanto Kilpisjärvellä maistuivat taas kerran yhtä makoisilta kuin aina ennenkin.

Gahperusvárri. Tyhjä akku repussa ei yhtään helpota etenemistä. Viimeistään täällä sähköavusteisuuden tuomat edut, suorituskyky ja nautinto, tulivat alleviivatuiksi.

Gahperusvárri. Tyhjä akku repussa ei yhtään helpota etenemistä. Viimeistään täällä sähköavusteisuuden tuomat edut, suorituskyky ja nautinto, tulivat alleviivatuiksi.

Gahperuslátnjá. Lähes silmänkantamattoman pitkä poikkikulku arktisessa lumierämaassa kohti Kuonjarin kämppää ja ansaittua päivällistä sujui paluumatkalla mukavan leppoisasti.

Gahperuslátnjá. Lähes silmänkantamattoman pitkä poikkikulku arktisessa lumierämaassa kohti Kuonjarin kämppää ja ansaittua päivällistä sujui paluumatkalla mukavan leppoisasti.