Haltin valloitus sähköläskillä oli onnistunut jopa yli odotusten ja muutenkin Yliperän reissu oli sujunut suotuisissa merkeissä. Korkeapaineen ja kevätaurinkoisten kelien ennustettiin jatkuvan. Päätös talvipyöräseikkailun jatkamisesta kohti lapinmiehen etelää oli yksimielinen. Kylmä olut kourassa ja voittaja-fiilis Kilpis Hotellin rantasaunan lauteilla helpotti päätöksen tekoa.

Myöhäinen lounas nautittiin iltapäivän etapin korkeimmalla kohdalla (700 m) Másetvárrissa yhdessä Lapin ja koko Suomen parhaista näköalaravintoloista. Retkiaterian sisältämä 600 kcal energiaa virkistää mieltä ja terävöittää ajatusta, mutta riittää kattamaan talviläskipyöräilijän kulutuksen vain noin tunnin ajaksi.

Ei olisi voinut talvipyöräilypäivä enää komeampi ollakaan, kun jäätelötötteröt kourassa huhtikuun 18. päivän jo korkealta räkittävässä lähes helteisessä auringonpaisteessa työntelimme läskipyöriä halki tunturikoivikon ylämäkeen kohti Tsahkal-järveä (559 m).

Kilpisjärven mahtitunturi Saana (1028 m) kohosi vasemmalla komeana kalliopahtana korkeuksiin. Vasta kolmen kilometrin päässä turistirysistä järven jäällä alkoi tuntua vihdoin siltä, että olimme päässeet taas oikeisiin hommiin rymyämään kohti uusia seikkailuja. Reittikylttien mukaan läskipyöräsafaria Hettaan, uuteen määränpäähän jatkuisi vaivaiset 177 km.

Nyt taivalta ei taitettu enää sähköavusteisesti. KTM Machina Freeze sähköläski oli nostettu huoltoautoon ja alla oli pelkästään lihasvoimilla poljettava KTM Fat Flea. Haltin retkestä komeasti ja kunniakkaasti selvinnyt Insera Wampa jatkoi erämaavaelluksen toisena työjuhtana.

Terbmisjärven laakso aukeaa edessä. Autiotupa siintää pikkuriikkisenä pisteenä moottorikelkka-uran varressa laakson vasemmalla reunalla.

Tsahkal-järveltä maasto nousi aluksi kohtalaisen jyrkästi itään kohti iltapäivän määränpäätä Terbmis-järven autiotupaa. Retkimuonalounaat nautittiin komealla näköalapaikalla Másetvárrin etelärinteillä Saanatunturin kurkotellessa harjanteen takaa vielä viimeistä kertaa näkyville ikään kuin jäähyväisiä toivotellakseen.

Metsävaltion erätarkastajat ja Yliperän poromiehet totesivat Terbmis-järven kämpällä läskipyörien maastokelpoisuuden ja soveltuvuuden erämaan olosuhteisiin.

Loppupuoli päivätaipaleesta oli loivaa laskettelua Terbmis-järvelle (612 m), missä Yliperän poromiehet ja Metsävaltion erätarkastajat pääsivät arvioimaan kulkukaluston maastokelpoisuutta. Iloinen yllätys koettiin kämpän portailla, kun repun syövereistä löytyi päivän päätteeksi vielä yhdet huurteiset.

Terbmis-järven kämpän portailla koettiin päivän päätteeksi iloinen yllätys, kun repun pohjalta löytyi vielä yhdet huurteiset kruunaamaan aivan mahtavaa talvipyöräilypäivää.

Varsinaisiin tositoimiin kuitenkin päästiin jo sian pieremän aikaan seuraavana aamuna. Liikkeelle lähtöä ei ollut varaa yhtään viivytellä. Lätäsenen laaksoon Hirvasvuopion kämpälle erämaataivalta olisi ainakin 50 km. Kelkkauran kunnosta ei ollut mitään takeita.

Ani varhainen aamu Terbmis-järvellä. Edessä on haastava 50 km pituinen erämaataival Lätäsenon laaksoon ja Hirvasvuopion autiokämpälle.

Loivapiirteiset tunturierämaat olivat silmiä hivelevän kauniita, mutta samalla karuja ja jotenkin tylsämielisiä. Matka vei halki uneliaiden joikumaiden. Läskipyörän satulaan olisi voinut vaikka nukahtaa aivan kuin alokkaat Jääkäriprikaatin polkupyörämarssilla pyöränsarviin konsanaan. Aika ajoin tuntui kuin olisi veivannut valkoisessa Saharassa. 


Guorajohka. Käsivarren talvierämaa voi tuntua näännyttävältä kuin Sahara konsanaan.

Porokarjoja palki talvilaitumillaan molemmin puolin kelkkauraa. Satunnainen poromies hätisteli koira kelkan kyydissä karkulaisia takaisin tokkaan poroaidan oikealle puolelle. Villieläimiä ei erämaassa näkynyt, mutta jälkiä oli sitäkin enemmän. Kettuja liikkui kaikkialla ja yhdet ahman jäljetkin yhdytettiin.

Kettu on jättänyt jälkensä Käsivarren erämaahan kelkkauran varteen. Muista kulkijoista ei ole tietoakaan.

Raittijärven risteyksessä ampaisi puolilta päivin vastaan puolen kymmentä moottorikelkkailijaa. Sokeriksi jauhautuneella jäljellä polkeminen muuttui saman tien puolet raskaammaksi. Nousi mieleen sellainen ajatus, etteivätkö kelkkailijat voisi ajaa jossakin, ihan missä tahansa muualla kuin virallisella moottorikelkkailu-uralla.


Käsivarren erämaassa yhtenäiset tunturikoivikot alkavat Ruokatievoilla Lätäsenon Munninkurkkiossa.

Lätäsenoa vihdoin lähestyttäessä ja tunturikoivujen ilmaantuessa maisemaan tunnelma ja maasto vähitellen muuttuivat. Ruokatievoilla Munninkurkkiossa tuntui kuin olisi saavuttu vehmaaseen paratiisiin. Koivikoista on erämaiden riekonpyytäjä ennen vanhaan elantoaan naakinut.


Torisenon riippusilta oli suljettu ja jokiuomassa oli petollisia sulapaikkoja.

Suvi oli käynyt jokilaaksossa. Päivä oli sulattanut ja yö jäädyttänyt kelkkajäljen kovaksi, eikä se ollut jauhautunut upottavaksi edes telamattojen alla. Kilpisjärvellä olivat jotkut tienneet kertoa, että Torisenon riippusilta on suljettu ja joessa voi olla jo sulapaikkoja. Sitä vähän jännitettiin, mutta Hirvasvuopioon päästiin kuitenkin kuivin jaloin.


Aurinkoinen kevättalven ilta Lätäsenon laaksossa Hirvasvuopiossa on rauhallinen ja äänetön kuin öljyvärimaalaus. Risahdustakaan ei kuulu mistään.

Oikeat tunturit olivat tältä erää takana. Edessä aukesivat Lätäsenon ankean avarat aavat ja Tarvantovaaran erämaiden kumpuilevat tievat. Aurinkoinen sää oli muuttunut ankean tympeäksi harmaudeksi, mutta kovalla uralla polkeminen sujui vauhdikkaasti, parhaimmillaan päästiin jopa 30 km/h vauhtia. Puusasvaaran sympaattisella kämpällä tankattiin kenttälounasta.


Puussasvaarassa Lätäsenon-Hietajoen soidensuojelualueella maisema pilvisenä päivänä näyttää perin ankealta ja yksitoikkoiselta.

Syväjärvelle saakka matka sujui helposti. Risteyksestä olisi voinut evakoitua kohti Karesuvantoa, mutta päätimme kuitenkin tavoitella Norjan rajan pintaan itäkoilliseen Salvasjärven autiotuvalle. Taivaalta alkoi pudotella hiljalleen lumihiutaleita. Pian huomasimme sotkevamme keskellä lumimyrskyä. Näkyvyys oli kuin maitopullossa.


Tarvantovaaran erämaan keskeltä on joka paikkaan pitkä matka.


Talvinen erämaavaellus läskipyörällä ei ole mitään ilman kunnon lumimyrskyä.

Alku matka oli selvitty ilman kalustohavereita, mutta nyt jossakin vähän tiukemmassa nousussa Insera Wampan ketjut napsahtivat poikki. Onneksi pakkasta ei pahemmin ollut ja matkaa päästiin enemmälti jäätymättä tovin päästä jatkamaan.

Viimeiset kilometrit Salvasjärvelle pyöriä talutettiin umpilumessa rätti väsyneinä, mutta onnellisina. Pahvilaatikollinen mätiä jäätyneitä omenoita odotti kämpän pöydällä. Kukahan lienee nekin eväät sinne raahannut ja unohtanut.


Vaikka lumimyrskyssä taivaltaminen vähän koville ottikin, niin hengissä selvittiin. Salvasjärven autiotupa saavutettiin vasta iltamyöhällä.

Salvastunturit saatiin ylittää kauniissa auringossa. Koiravaljakoiden aukaisema, mutta jonkin verran upottava kelkkaura oli hidasta ja raskasta polkea. Keskivauhti pehmeällä jäljellä putosi helposti alle 5 km/h. Hetta – Kautokeino maantie ylitettiin Palojärvellä. Galdotievan kahvilan poronkäristyksen tuoksua ei ollut mitään mahdollisuuksia vastustaa.




Myrskyn jälkeen Salvastunturissa on jälleen poutasää.

Pahtajärven mahtavilla hankikannoilla matka jatkui kuvut ravittuina korkealle Näkkälätunturiin. Huipulta avautui huikeat maisemat yli laajan Lapinmaan. Ounastunturit siinsivät horisontissa jossakin kaukana etelässä. Jyrkkä lasku tunturista oli vauhdikas ja mieleenpainuva. Näkkälä – Hetta highway oli kuin nelikaistainen moottoritie.


Heijastuksia läskipyörävaellukselta Norjan rajan tuntumasta Salvastuntureilta.

Viimeinen erämaayö vietettiin sympaattisessa Näkkälä välituvassa. Seuraavana aamuna sukellettiin yllättäen naavapartaiseen petäjikköön. Enontekiön kirkonkylä Hetta ei ollut enää kaukana. Se tuntui ihan Helsingiltä.

Pahtajärvellä hankikanto oli ihanteellinen ja maasto mahtava läskipyöräilyyn muutenkin.
 

Näkkälätunturin laelta nähtyinä Ounastunturit siintävät kaukana horisontissa. Hetta, Pallas, Ylläös ja Levi Ylläs ynnä muut lapin miehen etelän meluisat maalikylät ovat siellä jossakin.
 

On the Hetta – Näkkälä highway.
 

Viimeinen yö erämaassa vietettiin Näkkälän välituvassa.
 

Hetan ikivanhat aihkit ovat kuin rehevää sademetsää karun ja kylmän tundran talviläskipyöräilijöille.
 

Talvipyörävaelluksen määränpäänä ollut Enontekiön kirkonkylä on saavutettu. Hetta on kuin Helsinki.